sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Kilpisjärvi kaamoksen kynnyksellä

Kyllä se lumi pysyi, vaikka suvikeliäkin välillä piti. Kilpisjärvikin jäätyi jo, tosin ei kokonaan vieläkään. Alajärvi näytti tänään vielä olevan osittain sula. Vielä ei verkkomiehillä ole asiaa jäille, mutta ei taida kauaa siihenkään mennä. On se hinku tuokin, verkkojen saaminen jään alle niin pian kuin mahdollista. Ei ainakaan kalanpuutteesta se pakkomielle johdu!

Kalastajan tarkistusjäljet. 

Isänpäivän harrastuksia

Isänpäiväviikonloppu meni lumikenkäillen, kun ei suksiakaan henno vielä tuonne kivikkoon viedä. Kokeilin tosin viime viikonloppuna niitäkin, mutta vähän nolosti kävi. Hennon lumikerroksen alla piileskelivät kivenmurikat, joten arvaahan sen, miten siinä kävi. Äkkipysäys, polvilleen, mustelmat polviin ja housuun reikä. Ja suksen pohjaan naarmut. Höh. No, pintavaurioitahan nuo vain olivat. 

On muuten nuo lumikengät olleet moninkertaisesti hintansa väärti. Hommattiin ne eräopaskurssilla joskus 20 vuotta sitten. Väri ei toki ole enää kovin muodikas, kun keltaiset ovat, mutta eipä tuo tietenkään menoa haittaa. On niillä moninaiset kerrat Saanalle kiikuttu ja noita tämän viikonlopunkin kivikoita muutamaan kertaan kolisteltu. 

Lumikenkäretken varrella.

Kohti Saanannokkaa

Polusta tien laidasta ylös kohti Saanannokkaa ja Saanalompoloa on muodostunut minulle se tuttuakin tutumpi lempireitti. Sille on helppo lähteä kotipihasta ilman autoa. Tuota polkua kuljen loppukeväästä, kesällä, syksyllä sekä näin alkutalvesta, kun suksilla ei vielä pääse. Nuo kivet, kivenkolot ja jalansijat kivien koloissa osaan jo ulkoa. Pitkokset tutun turvallisten Saanajoen ylitysten kohdalla. Jopa niin hyvin, että pysähdyin jonkun muun tekemällä lumipolulla, kun lumijälki meni "väärästä" kohtaa. Voiko kiven kiertää tuostakin? Ei vainen. Kyllähän noilla lumikengillä on kiva poiketa polulta sivuun, kun se kerran niillä onnistuu näppärästi. Polun sivuun pitää tieten poiketa, jos hangella näkyy mielenkiintoisia jälkiä seurattavaksi. Riekon ja kiirunan jäljet ovat ne mielenkiintoisimmat. Hauskoja möngerrysjälkiä sikin sokin ja mutkitellen pehmeällä hangella! 

Riekon möngerrysjälkiä.

Auringonsäteitä

Retkeni suuntautuvat joko Saanannokalle tai Nimismiehen keinoksi kutsuttavan risteävän polun kautta Tsahkaljärvelle. Molemmat vaihtoehdot tuli tänä viikonloppuna taas köpöteltyä. Isänpäivänä sain ihastella Kilpisjärvellä vielä kerran tämän vuoden puolella auringonsäteitä ennen kaamosta, joka alkaa kahden viikon kuluttua. Ensi viikonloppu menee toisaalla, joten näinhän se menee. Siksi tämän "aurinkopäivityksen" tänne päätin vielä rustatakin. 

Vielä se hetken paistaa. 

714 metrin korkeudessa

Saanannokkaa kävin tänään tutkailemassa kenkineni hiukan lähempääkin. Koko tuota Saanan "alapuolista" aluetta siksi kutsutaan, mutta jostain syystä tuli tänään mieleen kiikkua vähän ylemmäs, lähemmäs tuota nokkaa. Ja siltä se itse asiassa tarkemmin katsottuna näyttääkin. Sulan maan aikana tuonne ylös ei saa mennä, kun on luonnonsuojelualuetta. Mutta nyt ei maa ole enää sula, joten sinne! En nyt ihan ylös saakka sentään mennyt. Kuten vapaalaskijat runsaamman lumen aikana tekevät. Huh!

Tolpalla.

Hissin jämät

Alas laskeuduin muinaisen Saanan hiihtohissin jäänteiden kautta takaisin polulle. Sellainen vaatimaton kapulahissi on tänne kuulemma kyhätty joskus 50-luvulla ja purettu pois 70-luvulla. Jämiä hissin rakenteista näkyy vieläkin Saanan rinteellä. 

Hiihtohissin jämiä.

Ja se riekon katse!

Matkalla alas tien varteen karvoi hissukseen lunta. Hämärtää jo. Mutta vielä piti poiketa pehmeähankiseen koivikkoon. Ja siellähän ne hetki sitten lentoon pyrähtäneet riekot istua töröttivät. Sauvat rauhallisin liikkein maahan, reppu pois selästä, reppu auki, kamera esiin, objektiivin vaihto ja vielä kortinkin vaihto, kun aavistelin, ettei kortilla olevat kahden kuvan tila riitä. Ja siinä ne kärsivällisesti odottelivat, että saan kalustoni kuntoon! Lopuksi vielä hiivin ison kiven takana lähemmäs kuvauskohdetta. Saattoi olla turha toimenpide, mutta lisäsihän se kuvausjännitystä kummasti. Olipa kiva päätös retkelle!

Saanalle kertyi pilviä.

Riekon katse.









Kilpisjärvi kaamoksen kynnyksellä Kyllä se lumi pysyi, vaikka suvikeliäkin välillä piti. Kilpisjärvikin jäätyi jo, tosin ei kokonaan vieläkä...