Välivuodenaika Kilpisjärvellä- karua ja synkkääkö?

Niinhän se sitten meni. Se hehkuva ruska-aika. Ja lehdet puista sen myötä. Mitä sen jälkeen? Pelkkää puiden ja maiseman tyhjyyttäkö? Ankean harmaata kenties? Ehkä ei kuitenkaan..

Tsahkaljärvellä ruskan jälkeen. 

Luonto tyhjenee väreistä

Usein luontodokumentit alkavat  keväästä, siitä kun luonto alkaa heräilemään talven jälkeen ja kaikki on niin valoisaa ja kiihkeää. Mutta eikös juuri tämä syksynkaltainen välivuodenaika olisi se paras aika aloittaa uutta luontovuotta. Luonto ikään kuin tyhjenee, aloittaa vuodenkierron puhtaalta pöydältä, tai oikeammin siitä tyhjästä maisemasta. Vuodenaika tässä ruskan ja ensilumen välissä. Ruskan värit ovat kadonneet, tunturikoivikko on paljaana värien loistosta. Aivan kuin luonto olisi ajettu alas kiihkeän kesän ja värikylläisen ruskan jäljiltä, lepotilaan. Kylä on tyhjentynyt ruskavieraista. Porotkin menivät tunturiin, pois kylän raitilta. Kuten naapurimme Sirpa hyvin kuvasi tätä nimetöntä vuodenaikaa; "variskin lentää laiskasti". 

Naapurissa, Norjan puolen tuntureilla on jo lunta ajoissa. Meillä vielä maa musta, muttei väritön.

Lupaus lumesta. Ja muisto kesän sateista ja väreistä.

Syyspilvien elämää

Jäljellä on karun tyhjä ja hiljainen maisema. Vain pilvet kulkevat edes takaisin Malla- ja Saanatunturin lakeja hipoen. Norjan suunnasta yleensä meille päin tulevat, tai paremminkin ryömivät. Siltä ne näyttävät, kun nuolevat tunturin lakea ja tunturin rinnettä ohi lipuessaan. On myös kulkijan aika rauhoittua, hiljaisessa ja tummasävyisessä maisemassa. 

Pilvet ryömivät Kitsiputoukselle.

Ja Pikku-Mallalle.

Syksyn haikeutta

Tunnelma päässänikin on tyhjä. En oikein osaa määritellä suhdettani tähän vuodenaikaan. Kesästä luopuminen on jotenkin haikeaa. Ruska onneksi melko pian kesän jälkeen loiventaa tuota olotilaa.  Jollain tavalla nyt vaan pitää kerätä itseään kohti uutta ja toiveikkaampaa tunnelmaa. Eli ei taida tämä välivuodenaika ennen lumia olla minulle se paras ajanjakso. 

Välivuodenajan aallokkoa.

Kiirunan elämää 

Onneksi tämä hetki ei ole yleensä Käsivarressa ole kovin pitkä, mistä todisteena ovat jo ajoissa ennen lumia turkkinsa ja höyhenpukunsa väriä vaihtavat eläimet ja linnut. Noita lempilintujani kiirunoita käyn säännöllisesti Saanalla kuvaamassa. Välillä niitä löytäen, välillä en. No, liian helpoksi ja ennalta-arvattaviksi retkeni menisivät, jos ne olisivat aina kotona.

Kiirunan höyhenpeite lokakuun yhdeksäs päivä.

Kiirunan höyhenpuvun väri 23.10. On se vain veistosmaisen kaunis lintu. 

Ensilumi!

Odotan ensilunta. Sitä seuraavaa Tunturi-Lapin kahdeksasta vuodenajasta. Odotan sitä, kun maisema puhdistuu, ja peittyy valkoisella pehmeydellä. Tänä vuonna ei tarvinnut odottaa pitkään. Aivan mahtavaa! Maisema muuttui kerralla. Milloin ensilumi satoikaan? Lokakuun puolessa välissä se taisi jo olla.

Lähes tyven Kilpisjärvi. Talven tuntua jo. 

Lunta! Niin hienoja värejä taivaalla ja tuntureilla.

Jääkalassa

Milloin Kilpisjärvi jäätyy? Sitäkin pitää joka vuosi veikata, keväisen jäidenlähdön lisäksi. Siilasjärvellä pääsee Kilpisjärveä aiemmin jäille, joten saadaan jääkalakausikin sen myötä hiukan aiemmin alkuun. Nam!

Ala-Kilpisjärven rannoilla jo jäätä näkyvissä. 

Ekat jääkalat eli siikaa Siilasjärvestä.

Lisää lunta, kiitos!

Kohta voi kaivaa lumikulkuväleitäkin esille. Tunturisuksilla ja lumikengillä ei ihan vielä maastoon pääse. Kivikkoisessa maisemassa kun elämme, vaaditaan kivien peitoksi vielä lisää lunta. Eli hetki vielä odotellaan sitä hetkeä. Toivottavasti vaan ei enää tule takapakkia lumen suhteen. Mistä sen näinä ilmastonlämpenemisaikoina tietää. Tosin harmillinen lumien sulaminen menisi vielä normaalin vaihtelun piikkiin, onneksi. Paikallistuntemukseni kyllä vakuutti, että elä nyt hulluja puhu. Tottakai nämä lumet pysyvät! Kuukauden päästä tiedämme, miten kävi. 

Kitsiputous Mallan luonnonpuistossa alkaa myös valmistautua talveen. Hiukan vielä vesi huilaa.

Olisko jo kaamoksen värisävyjä aistittavissa?