Täydellistä
ruskakuvaa etsimässä- löytyikö sellainen Kilpisjärveltä?
Yksi näyttävimpiä vuodenaikoja Lapissa on ruska. Ruskan
väriloiston komeusaste vaihtelee eri vuosina menneen kesän säistä riippuen,
mutta ajankohta osuu aikalailla samoille viikoille vuodesta riippumatta. Tänä
syksynä komeuden suhteen meitä onnisti ilmeisesti koko Lapissa, mutta itse
vedän sen verran kotiinpäin, että Kilpisjärvellä se oli mitä mahtavin! Itse
tälläsin lomani syyskuun ensimmäiselle kokonaiselle viikolle ja aikas hyvin ajoituksessa
onnistuin. Ko. viikon aikana värit vain voimistuivat keltaisen ja punaisen
sävyissä. Kilpisjärveltä puuttuvat havupuut, jonka myötä tunturikoivikon
kelta-punainen värimaailma vain korostuu.
|
Ruska vasta aluillaan. |
Miksi ihmeessä taas kuvaamaan? Joka syksy sama homma!
Lappi ja etenkin Kilpisjärven seutu ovat valokuvaajien
paratiisia. Jokainen vuodenaika on kuvaamisen aikaa. Ja sama toistuu joka
vuosi! Mikä ihme se on, että aina pitää niitä samoja asioita päästä kuvaamaan?
Vuodesta toiseen. No, sanonta ”vuodet eivät ole veljiä keskenään”, antaa jo
osviittaa siitä, että kahta samanlaista kuvaa ja kuvaushetkeä ei tule. Ei,
vaikka kuinka yrittäisin. Ja yritetty on! Vaikka juuri otin tuosta ihan kelpo
kuvan ja yritän sitä hiukan vielä kohentaa, niin se hetki meni jo. Auringonsäde
siirtyi jo toisaalle. Tai pilvi tuli auringon eteen.
Etenkin ruska-aikana
auringolla on merkitystä. Oikeat valokuvaajat, ne ammattilaistason sellaiset, vihaavat
keskipäivän kirkasta auringonvaloa, sillä kuvat ”palavat puhki”. Minulla se ei
ole niin tarkkaa, kun en tuohon ryhmään lukeudu. Mutta kyllä ruska hehkuakseen
vaatii tuon auringonsäteen, ja useammankin. Ehdottomasti.
|
Aurinkoiset kehykset Norjan suuntaan. |
Mistä se ruskakuva sitten löytyisi?
Syksyn edetessä tulee vaivihkaa jo tutkailtua koivujen
lehtiä. Näkyykö kellastuvalla lehdellä ruostepölyä. Ei näy. Loistavaa! Lehti ei siis muutu
likaisen ruskeaksi koivuruostesienen ansiosta. Jos muuttuisi, ruska
on pilalla.
Onko tiedossa vesisadetta tai pilvistä säätä? On luvattu
aurinkoista säätä. Ja se on varmistettu vielä ikkunasta ulos katsomalla.
Loistavaa! Lupaavalta näyttää.
No, mihin sitten lähtisin kameraani ulkoiluttamaan? Pitää
jopa kartta kaivaa esiin suunnittelun avuksi. Lempikuvauskohteitani ovat usein
olleet nuo tunturinrinteen kaunottaret, pitsioksaiset tunturikoivut. Ne siis
kohteeksi. Mielellään vielä noita upean punalehtisiä, joita on koivikoissa
ollut lumoavan paljon sekä viime että tänä syksynä. Niin kaunista!
|
Ailakkavaaran rinteen kauniit tunturikoivuttaret. |
|
Ruskarinteen suloinen ihmettelijä. |
|
Punainen vaivaiskoivu. Niin kauniin värinen. |
Vieläkö tarvitaan jotain?
Vieläkö tarvitaan jotain lisähöystöjä? Rakastan
heijastuskuvia. Mutta kun tunturissa lähes aina tuulee. Eli ei heijastu veteen kuvajaisia.
Tai jos ei tuule, on pilvistä. Eli kohti tunturikoivikon pikkulampia, joita
olen aiemmilla retkilläni ”löytänyt”. Tuonne koivikon suojiin ei tuuli sovi,
joten mahkuja kauniisiin ruskakuvajaisiin saattaa olla?
|
Saanahan sieltä kurkistaa. Kuvajaisen kera. |
Ja lopuksi?
Lopuksi vielä. Mistähän se Kilpisjärvi tunnistetaan? Siitä
loppuun kuvatusta maamerkistä, muinaisesta jättiläisestä, Kilpisjärven
mahtavasta Saanasta. Eli onhan sekin kuvaan otettava. Kotikivi. Sitä se minullekin
jo on.
Löytyikö sitten se täydellinen ruskakuva?
No ei tietenkään. Täytyyhän sitä ruskaa ensi syksynäkin päästä
kuvaamaan.